spiritus historiaen väki
Palveluksessamme on yhdeksän historian ammattilaista sekä laaja yhteistyökumppanien verkosto. Alla voit tutustua tarkemmin meihin sekä meitä inspiroineisiin historian henkilöihin.
Toimistomme sijaitsee Helsingin Katajanokan jugendmiljöössä, historiallisessa Männyn korttelissa.

Laura Puro, VTM
Tutkimuspäällikkö
”Rosa Parks (1913–2005) oli USA:n Alabamassa syntynyt ompelijatar, josta tuli yksi amerikkalaisen kansalaisoikeustaistelun ikoneista. Vuonna 1955 Parks kieltäytyi luovuttamasta bussissa paikkaansa valkoiselle miehelle, ja tästä syystä hänet tuomittiin vankilaan. Tapahtuma johti bussiboikottiin ja oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että rotuerottelu kiellettiin Yhdysvalloissa lailla 1964.
Toivoisin, että tarpeen vaatiessa meistä kaikista löytyisi ripaus vastaavaa kansalaisrohkeutta.”

Veijo Åberg, FM
Vanhempi asiantuntija, hallituksen puheenjohtaja
”Urho Kaleva Kekkonen (1900–1986) ei esittelyjä kaipaa.”

Antti Parpola, VTT
Vanhempi asiantuntija
”Englantilainen Samuel Pepys (1633–1703) oli ällistyttävän monipuolinen ja kiehtovan kaksijakoinen ihminen. Nykyään Pepys tunnetaan parhaiten kirjoittamastaan päiväkirjasta, jossa hän kuvaa elämäänsä Lontoon kaduilla ja kuninkaan hovissa. Pepysin päiväkirja on ainutlaatuinen historiallinen dokumentti, jota lukee kuin parasta romaania – ja se tarjoaa tärkeän opetuksen: ihminen ei muutu, vaikka vuosisadat vaihtuvat.
Pepysin Päiväkirjaa saa useimmista hyvin varustetuista antikvariaateista Jouko Linturin erinomaisena suomennoksena.”

Mikko Laakso, FT
Vanhempi asiantuntija
”Isidorus Sevillalainen (n. 560−636) oli pimeiden vuosisatojen valo, joka kirjallisen tuotantonsa avulla siirsi antiikin perintöä keskiajalle. Pyreneiden niemimaan varhaiskeskiaikaisen länsigoottien valtakunnan kuninkaiden neuvonantaja ja Sevillan piispa teki vaikeissa olosuhteissa arvokasta kulttuurin säilyttämistyötä ja ymmärsi kansainvaellusten melskeisinä aikoina tämän historiallisen tehtävänsä täysin. Kunnia hänelle!
Katolinen kirkko julisti 2000-luvulla Pyhän Isidoruksen internetin suojeluspyhimykseksi.”

Seppo Tamminen, FM
Tutkija
”Kyllikki Pohjala (1894–1979) toimi sairaanhoitajana Suomen sisällissodassa ja Viron vapaussodassa. Myöhemmin Pohjala oli Suomen Sairaanhoitajatarliiton pitkäaikainen puheenjohtaja, kansanedustaja vuosina 1933–1962 ja sosiaaliministeri 1962–1963.
Hyvien Yhdysvaltain-suhteidensa avulla Pohjala sai kesällä 1940 neuvoteltua Franklin D. Rooseveltiltä miljoonan dollarin avustuksen Suomelle. Rahoilla ostettiin lääkkeitä, joita Pohjala oli itse tuomassa laivalla Petsamon kautta Suomeen.
Kyllikki Pohjala oli isotätini, jonka tarinat saivat minut kiinnostumaan historiasta.”

Hanna Lundell-Reinilä, FM
Tutkija
”Minna Canth (1844–1897) oli yrittäjä, lehtinainen, kirjailija, seitsemän lapsen yksihuoltaja sekä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Erityisesti naisasia sekä tyttöjen koulutus olivat hänelle tärkeitä. Canth kuvasi teoksissaan yhteiskunnallisia epäkohtia sekä toi esiin uutta, radikaalina pidettyä maailmankuvaa. Hän oli sekä puheissaan että kirjoituksissaan rohkea, eikä pelännyt asettua vallinneita epäkohtia vastaan.
Monet Canthin ajamat aatteet tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja vapaudesta ovat meille uuden vuosituhannen alun ihmisille itsestäänselvyyksiä.”
Oy Spiritus Historiae Ab:n hallitus
Veijo Åberg, puheenjohtaja
Timo Joutsivuo
Anitra Komulainen
Antti Parpola
Laura Puro
Matti Toiviainen
Kuvat: Sami Mannerheimo